Sammonkatu – miltä näyttää uusi raitiotie Tampereella?

Tampereelle rakennettavan raitiotien on määrä avautua säännölliselle liikenteelle elokuussa 2021. Reilu 1,5 kilometrin osuus Sammonkadulla on mielestäni yksi kiinnostavimmista pätkistä Tampereen raitiotiellä. Kun raitiotien avautumiseen on enää vuosi aikaa, on Sammonkadulla jo miltei valmista. Vain vaunuliikenne puuttuu. Katsotaanpa kuitenkin, miltä uusi raitiotie näyttää.

Raitiotie on koko matkaltaan nurmipeitteinen. Kauniina kesäpäivänä tunnelma oli kuin ranskalaisten pikaraitioteiden varrelta. Sammonkadulla on kokeiltu sopivia kasvualustoja ja siemenseoksia pohjoisten raitioteiden nurmiradoille. Kävin katsomassa koepalstoja kesällä 2018 ja varsinaiset kylvöt aloitettiin viime vuonna. Nyt nurmet viheriöivät.

IMG_5050

Nurmiradasta on monenlaista hyötyä verrattuna asfaltti- tai betonipintaiseen rataan. Nurmirata auttaa hallitsemaan sadevesiä suurilla sateilla ja vähentää pöly- ja meluhaittoja raitiotiereitillä. Nurmirata on kaunis, ja yhdessä katupuiden kanssa tuo vihreyttä kaupunkiympäristöön. Ihan kaikkialle nurmirata ei täysin sovellu. Sammonkadulla olevan raiteenvaihtopaikan kohdalla radan rakenne on avonainen. Avonainen ratarakenne helpottaa vaihteiden tarkastamista ja ylläpitoa, kun mm. vaihteen kielet ovat selkeästi näkösällä.

IMG_5072

Raitiotien reittiä keskustasta kohti Hervantaa seurailee pyöräilyn pääreitti. Sammonkadulla on kaksisuuntaiset pyörätiet molemmilla puolin katua. Helsingissä tällaiseen ympäristöön olisi todennäköisesti valittu yksisuuntainen pyörätie, jolloin väylä olisi yhteen ajosuuntaan ajettaessa ollut myös hieman Sammonkadun pyöräteitä leveämpi.

Sammonkadulla hitaamman pyöräilijän ohittaminen edellyttää ajamista vastakkaisen ajosuunnan kaistan kautta. Sammonkadulla on pitkä mäki, joka voi kasvattaa ajonopeuksien eroja ja varsinkin alamäkeen ajavien ajonopeudet voivat olla paikoin kovia. Ohittamisessa onkin oltava tarkkana, etenkin jos pyöräilijöiden määrä kasvaa nykyisestä.

Kahden vuoden takaisella vierailullani olin liikkeelläe pyöräillen. Pyöräväylät olivat silloin jo valmiita ja niitä pitkin oli ilo ajaa. Liittymissä ei ole reunakiviä pyörätien poikki ja jalankulun väylä on riittävän leveä, jotta jalankulkijat eivät harhaile pyörätielle.

IMG_5056

Sammonkadulla on kolme raitiotien pysäkkiä. Pysäkit näyttävät olevan muutoin valmiita, mutta niiltä puuttuvat vielä pysäkkikatokset. Pysäkkien laitureilla on kuitenkin jo nähtävissä huolellisesti suunniteltika yksityiskohtia mm. näkövammaisten kulkua helpottava kontrasti- ja opastusraita sekä kaiteiden suojalevyissä ilmenevä Tampereen raitiotien logo.

Raitiotien yli pääsee kulkemaan jalan ja pyörällä useassa paikassa. Pyöräliikenteelle ylityspaikat sijaitsevat joko valo-ohjatuissa liittymissä tai pysäkkien päissä suojateiden yhteydessä. Valo-ohjatuilla ylityspaikoilla on vihreää valoa pyydettävä painonapilla, minkä vuoksi jalankulkija joutuu kuitenkin astelemaan pyöräliikenteelle osoitetulle väylälle. Myöskään näkövammaisten ohjausraita ei johdata painonapin luokse. Tätä yksityiskohtaa ei ole helppo ratkaista oikeastaan muulla tavoin kuin poistamalla painonapit kokonaan käytöstä ja tarjoamalla jalankulkijoille vihreää valoa toistuvasti, vaikka ylittäjiä ei aina olisikaan. Tämä olisi toki joka tapauksessa hyvä asia jalan- ja pyörällä kulkeville.

IMG_5060

Kiinnostava yksityiskohta on jalankulkijoiden ns. porrastettu ylityspaikka, jossa jalankulkijoiden reitti ajoratojen ja raitiotien yli on porrastettu. Raitiotien ylittävällä osuudella ei myöskään ole suojatien merkintää, joten siinä jalankulkijan on ylitettävä rata varovaisuutta noudattaen. Raitiovaunulla ei ole velvollisuutta antaa rataa ylittävälle jalankulkijalle esteetöntä kulkua, kuten suojatiellä.

Porrastetut ylitykset ovat varsin tavanomaisia mm. Saksassa, ja niiden on tarkoitus myös parantaa jalankulkijan turvallisuutta rataa ylitettäessä. Tyypillisesti saksalaisella ylityspaikalla jalankulkijan katseen suunta on aina kohti saapuvaa raitiovaunua. Näin ei kuitenkaan Sammonkadulla ole, vaan jalankulkija ikäänkuin kääntää hieman selkäänsä oikealta saapuvalle raitiovaunulle mikäli hän ylittää rataa lyhyintä mahdollista reittiä pitkin.

IMG_5066

Raitiotien poikki kulkevaa ajoneuvoliikennettä pitäisi aina ohjata liikennevaloin ja kääntyvälle liikenteelle tulisikin aina olla oma kaista ryhmittymistä varten. Näin Sammonkadulla onkin. Alapeusonkadun liittymässä, josta alla oleva kuvakin on, on kuitenkin havaittavissa pieni riskipaikka.

Kääntymistä Sammonkadulta idästä Alapeusonkadulle vasemmalle ei ole erikseen liikennemerkein kielletty, vaan ainoastaan osoitettu sallitut ajosuunnat suoraan ja oikealle. Kääntymiskiellon selkeä puute voi kasvattaa riskiä Helsingin raitioliikenteessäkin havaitulle yleisimmälle onnettomuustyypille, eli vaunun ja vasemmalle kääntyvän väliselle kolarille. Liittymän muoto ei myöskään viesti, että kääntyminen olisi kiellettyä, eikä liioin myöskään estä kääntymistä. Mikäli vasemmalle kääntymisiä tapahtuu, vaikka se ei ole sallittua, alkavat vaunujen kuljettajat varomalla välttää mahdollisia onnettomuuksia. Tämän seurauksena raitioliikenteen sujuvuus ja luotettavuus heikkenevät.

IMG_5054

Kaiken kaikkiaan Sammonkadun raitiotie on hienosti ja näyttävästi toteutettu. Kadulla on hyvä edellytykset sujuvalle ja nopealle ratikkaliikenteelle. Nurmirata osoittaa selkeästi, missä raitiotie on, ja raitiotien linjaus kadun keskellä on helppo ja selkeä sekä hahmottaa että ymmärtää.

Jätä kommentti